Puut ovat syksyn kukkeudessaan,
metsäpoluilla on kuivaa,
lokakuun illanhämyssä vesi
heijastaa taivaan rauhaa;
Runsaan veden reunalla kivien seassa
on viisikymmentätyhdeksän joutsenta.

Yhdeksästoista syksy on koittanut
siitä kun aloitin laskennan
Näin, ennen kuin ehdin loppuun,
niiden äkisti nousevan
hajoten moneen särkyvään auraan
meluisten siipien varaan.

Olen katsellut noita loistavia olentoja,
ja nyt sydämeni on arkana.
Kaikki on muuttunut siitä, kun hämärässä
ensi kertaa tällä rannalla
kuulin siipien kuminan ylläni,
ja askeleeni oli keveämpi.

Vieläkin uupumatta, rakastavaiset
melovat kaksin viilenneet
viihtyisät virrat tai kohoavat ilmaan;
Niiden sydämet ei vanhenneet;
Intohimo tai valloitus, vaelsi ne ties minne,
seuraa niitä sinne.

Mutta nyt ne ajelehtivat tyvenessä,
salamyhkäisinä, kauniina;
Minkä ruovikon sekaan ne rakentavat,
minkä vesistön rannoilla
ihastuttavat silmää kun herään taas petini päältä,
ja nään niiden lentäneen täältä?

(TK 2002)

The trees are in their autumn beauty,
The woodland paths are dry,
Under the October twilight the water
Mirrors a still sky;
Upon the brimming water among the stones
Are nine-and-fifty Swans.

The nineteenth autumn has come upon me
Since I first made my count;
I saw, before I had well finished,
All suddenly mount
And scatter wheeling in great broken rings
Upon their clamorous wings.

I have looked upon those brilliant creatures,
And now my heart is sore.
All’s changed since I, hearing at twilight,
The first time on this shore,
The bell-beat of their wings above my head,
Trod with a lighter tread.

Unwearied still, lover by lover,
They paddle in the cold
Companionable streams or climb the air;
Their hearts have not grown old;
Passion or conquest, wander where they will,
Attend upon them still.

But now they drift on the still water,
Mysterious, beautiful;
Among what rushes will they build,
By what lake’s edge or pool
Delight men’s eyes when I awake some day
To find they have flown away?

William Butler Yeats

“Suljen silmät, ja maailma kuolee äkisti;
raotan luomia, ja kaikki on taas kuin ennenkin.
(Luulenpa että mä keksin sut päässäni.)

Sinipunaiset tähdet valssaavat ylläni,
ja mielivaltainen synkkyys karauttaa takaisin:
suljen silmät, ja maailma kuolee äkisti.

Uneksin että sä noiduit mut sänkyysi
ja hurmasit laululla, suutelit mieleni sekaisin.
(Luulenpa että mä keksin sut päässäni.)

Jumala putoaa, helvetti hiipuu kylmäksi:
enkeli häipyy, Pirun armeija jättää mestarin:
suljen silmät, ja maailma kuolee äkisti.

Sait minut uskomaan, että palaisit luokseni,
mut minä vanhenen ja unohdan pian nimeskin.
(Luulenpa että mä keksin sut päässäni.)

Myrskylintu ois ollut rakkaana parempi;
ne kun palaavat innoissaan ainakin keväisin.
Suljen silmät, ja maailma kuolee äkisti.
(Luulenpa että mä keksin sut päässäni.)”

(Käännös: TK 2008-2011)

“I shut my eyes and all the world drops dead;
I lift my lids and all is born again.
(I think I made you up inside my head.)

The stars go waltzing out in blue and red,
And arbitrary blackness gallops in:
I shut my eyes and all the world drops dead.

I dreamed that you bewitched me into bed
And sung me moon-struck, kissed me quite insane.
(I think I made you up inside my head.)

God topples from the sky, hell’s fires fade:
Exit seraphim and Satan’s men:
I shut my eyes and all the world drops dead.

I fancied you’d return the way you said,
But I grow old and I forget your name.
(I think I made you up inside my head.)

I should have loved a thunderbird instead;
At least when spring comes they roar back again.
I shut my eyes and all the world drops dead.
(I think I made you up inside my head.)”

Sylvia Plath 1951

Kirkas silmäsi on ainoa ehdottoman kaunis asia.
Tahdon täyttää sen värein ja ankoin,
Eläintarhalla niitä uusia

Joiden nimiä mietiskelet—
Lumikello, Ruumisyrtti,
Pieni

Rypytön varsi,
Allas jossa kuvien
Tulisi olla ylväitä ja klassisia

Ei tätä levotonta
Käsien vääntelyä, tätä pimeää
Kattoa ilman yhtään tähteä.

(Käännös: TK 2008)

Your clear eye is the one absolutely beautiful thing.
I want to fill it with color and ducks,
The zoo of the new

Whose names you meditate —
April snowdrop, Indian pipe,
Little

Stalk without wrinkle,
Pool in which images
Should be grand and classical

Not this troublous
Wringing of hands, this dark
Ceiling without a star.

Sylvia Plath 1962

Nainen on täydellistynyt.
Hänen kuollut

Ruumiinsa kantaa saavutuksen hymyä,
Kreikkalaisen välttämättömyyden illuusio

Soljuu hänen toogansa poimuissa,
Hänen paljaat

Jalkansa näyttävät sanovan:
Olemme tulleet näin pitkälle, se on ohi.

Kukin kuollut lapsi kerällä, valkea käärme,
Yksi kunkin pienen,

Jo tyhjän maitokannun äärellä.
Hän on taitellut

Heidät takaisin kehoonsa kuin ruusun
terälehdet lähellä hetkeä jona puutarha

Jäykistyy ja tuoksut vuotavat
Makeista, syvistä yökukan nieluista.

Kuulla ei ole syytä olla surullinen,
Tuijottaessaan luuhuppunsa alta.

Naisena hän on tottunut tällaiseen.
Hänen mustansa raksuvat ja laahaavat

(TK 11.1.2009)

The woman is perfected.
Her dead

Body wears the smile of accomplishment,
The illusion of a Greek necessity

Flows in the scrolls of her toga,
Her bare

Feet seem to be saying:
We have come so far, it is over.

Each dead child coiled, a white serpent,
One at each little

Pitcher of milk, now empty.
She has folded

Them back into her body as petals
Of a rose close when the garden

Stiffens and odors bleed
From the sweet, deep throats of the night flower.

The moon has nothing to be sad about,
Staring from her hood of bone.

She is used to this sort of thing.
Her blacks crackle and drag.

Sylvia Plath (5 February 1963)

Vastustan tuhatjalkaista
Sitä ötökkää ei meillä tarvita
Nukkuma-aikana se viipottaa
pitkin makkarin tai vessan lattiaa
Lätkä aina ohittaa sen häiskän,
ja jos ei, se jättää ruman läiskän.

(TK 050410)

I objurgate the centipede,
A bug we do not really need.
At sleepy-time he beats a path
Straight to the bedroom or the bath.
You always wallop where he’s not,
Or, if he is, he makes a spot.

Ogden Nash

Mietin erästä Gambi-kissaa nimeltään Jennijuovainen,
jonka tiikerinraitaturkiksissa on selkämys gepardintäpläinen.
Hän istuu matolla kaiken päivää tai portaiden päällä tai rappusissa;
hän istuu ja istuu ja istuu ja istuu – ja sellainen juuri on Gambi-kissa!

Mutta kun päivän hyöriminen on loppu,
on vasta aluillaan Gambi-kissan hoppu.
Ja kun perhe sängyissä jo vetelee hirsiään,
hän kerää helmansa ja lähtee kellariin hiipimään.
Häntä huolettaa syvästi hiirten sivistymättömyys –
niiden surkea käytös ja tapojen epämiellyttävyys;
joten, saatuaan ne ylipäätään pysymään aisoissa,
hän opettaa niille nyplintää, virkkuuta ja soittoa.

Mietin erästä Gambi-kissaa nimeltään Jennijuovainen,
jonka veroista ei näe kaupungissa, hän viihtyy lämmössä parhaiten.
Hän istuu päivät hattuni päällä tai auringon kiilassa kammarissa:
hän istuu ja istuu ja istuu ja istuu – ja sellainen juuri on Gambi-kissa!

Mutta kun päivän hyöriminen on loppu,
on vasta aluillaan Gambi kissan hoppu.
Huomatessaan etteivät hiiret pysy hiljaa,
hän epäilee niiden syövän vääränlaista viljaa;
ja uskoen että kaikkea voi kokeilla ja maistaa,
hän alkaa niille uutterasti leipoa ja paistaa.
Leivästä ja herneistä syntyy hiirenkakun sisällys,
ja pekonista juuston kera herkullinen käristys.

Mietin erästä Gambi-kissaa nimeltään Jennijuovainen,
joka kieputtaa tupsua amppelissa ja sitoo merimiessolmuun sen.
Hän istuu ikkunalaudalla ja paikoissa pinnoiltaan tasaisimmissa:
hän istuu ja istuu ja istuu ja istuu – ja sellainen juuri on Gambi-kissa!

Mutta kun päivän hyöriminen on loppu,
on vasta aluillaan Gambi-kissan hoppu.
Hänestä sillä, että patistaa torakat tekemään töitä
voi ehkäistä niiden vandalismia ja rettelöitä.
Niinpä hän koulutti joukosta möykkääviä loisia
pataljoonallisen avuliaita partiopoikia,
joiden elämä keskittyy vain hyviin tekoihin
– ja perusti niille jopa Kuoriasparaatin.

Nyt vanhoille kunnon Gambi-kissoille kolmesti hurratkaa
– sillä näköjään ilman heitä ei koteja järjestymään saa.

(suomentanut TK 2002/2011)

I have a Gumbie Cat in mind, her name is Jennyanydots;
Her coat is of the tabby kind, with tiger stripes and leopard spots.
All day she sits upon the stair or on the steps or on the mat;
She sits and sits and sits and sits—and that’s what makes a Gumbie Cat!

But when the day’s hustle and bustle is done,
Then the Gumbie Cat’s work is but hardly begun.
And when all the family’s in bed and asleep,
She tucks up her skirts to the basement to creep.
She is deeply concerned with the ways of the mice—
Their behaviour’s not good and their manners not nice;
So when she has got them lined up on the matting,
She teachs them music, crocheting and tatting.

I have a Gumbie Cat in mind, her name is Jennyanydots;
Her equal would be hard to find, she likes the warm and sunny spots.
All day she sits beside the hearth or on the bed or on my hat:
She sits and sits and sits and sits—and that’s what makes a Gumbie Cat!

But when the day’s hustle and bustle is done,
Then the Gumbie Cat’s work is but hardly begun.
As she finds that the mice will not ever keep quiet,
She is sure it is due to irregular diet;
And believing that nothing is done without trying,
She sets right to work with her baking and frying.
She makes them a mouse—cake of bread and dried peas,
And a beautiful fry of lean bacon and cheese.

I have a Gumbie Cat in mind, her name is Jennyanydots;
The curtain-cord she likes to wind, and tie it into sailor-knots.
She sits upon the window-sill, or anything that’s smooth and flat:
She sits and sits and sits and sits—and that’s what makes a Gumbie Cat!

But when the day’s hustle and bustle is done,
Then the Gumbie Cat’s work is but hardly begun.
She thinks that the cockroaches just need employment
To prevent them from idle and wanton destroyment.
So she’s formed, from that lot of disorderly louts,
A troop of well-disciplined helpful boy-scouts,
With a purpose in life and a good deed to do—
And she’s even created a Beetles’ Tattoo.

So for Old Gumbie Cats let us now give three cheers—
On whom well-ordered households depend, it appears.

T.S.Eliot (1939)