Nimet

Nimeen piintyy tietty muisto, tunnelma.
Ethel, Olga, Siiri

Ethel.
Kaikuu askelista kostella kadulla
elokuvien ja kirjojen sota-ajan Englannissa.
Sireeni, pommikoneita,
talojen raunioita.
Työläiskorttelien ovirivit.
Äitejä, tyttäriä, piikoja.
Poikia, rakastajia.
Kahden kerroksen väkeä.
Henkselit, kalvosimet, ‘Silvikrin’.
Polvihousut, lippalakit.
Rouvien viikkopermanentit.
Neitosten aaltokiharat,
kellohame, sukkanauhat, silmänjuoksu.
Pimennysverhojen takana
perheitä asettuu ruokapöytiin.
Vaimea, unelias hetki,
kuppi teetä, jossa on maitoa.
Vanhahtaa, harmahtaa.
Iltakävely sateessa.
Ethel.

Olga.
Syvälle metsään vie polku.
Metsän takana mökki,
lupiinit, syreenit, pihakoivu.
Kahvi ja palava puu tuoksuvat
hämärässä tuvassa.
Köyry nainen kattaa pöytää
pikku ikkunan vieressä,
jossa toinen vanha nainen
tähyilee alas lammelle.
Matalankolea ja korkeampi, nariseva ääni
tarinoivat kuolleista ja kuolemista.
Tyttö hörppää hopeateetä,
kastaa siihen pullapalaa.
Maistaa, kuulee, haistaa, tuntee
melankolian pimeän hajun,
haikeuden matoja iholla.
Olga.

Siiri.
Kristuksen morsian, viisas neitsyt.
Sunnuntai-illan herätyskokoukseen
kesälämmintä pikitietä
halvannutta jalkaa ontuen,
kasvot pyyhkeellä pestyinä,
huivin peitossa pyöreä pää.
Saamme hevoskyydin loppumatkalle.
Teltassa vanhukset puhuvat kielillä,
pelastuneet itkevät, ylistävät Herraa,
ja pikkutytöt kurkkivat toisiaan.
Juhannusyönä kristallivirran kaipuu
vyöryy värisevänä virtenä tuvan rappusilta
pitkin lammen pintaa
lavatanssien renkutusta vastaan.
Mummoni, matriarkkani.
Elämäntäysi oman äidin ikävää
ja surua
orpona kasvamisesta, piikana olosta
Sisaren kengänkoron arvesta ohimossa,
miehelle menemisestä,
evakkoon lähdöstä.
Salme-pienokaisen kuolemasta,
muiden lastensa kuolemansynneistä.
Iloa rukouksesta ja raamatusta,
lastenlasten lapsenuskosta
ja rakkaudesta.
Sillistä, suolasienistä, herukoista,
lupiineista, syreeneistä.
Hetkistä ilman kipuja
terveyskeskuksessa hartaushetkien aikana.
Pääsystä Sulhasen luo.
Siiri.

TK 22.6.2004

Ajatus

Mitä tapahtui?
Näin autosta ohimennen
ehkä sekunnin ajan
Rajatorpan risteyksessä
suuressa katumainoksessa
siinä puutarhaliikkeen kohdalla
nuoren julkkisnaisen
poseeraavan mustassa pitsikorsetissa
lehden etusivulla
vatsa raskaudesta pyöreänä

ja samassa tuli mieleeni
entinen missi,
jonka mies avasi puutarhaliikkeen
tuossa risteyksessä
ja heidän häänsä
ja lapsensaannin onnensa
ja eronsa

ja samanaikaisesti
tusina etusivuja
nuoria kauniita naisia
raskaana ensi kertaa
ja samalla samat naiset
lehden etusivulla
myös vauvoineen onnellisina
ja tyttärineen hymyillen
ja eronneina
ja masennuksessa
ja taas morsiamena
ja uusine miehineen
ja rintasyöpineen

ja siinä samassa
hyvin kirkkaasti
hetken yhtäaikainen
katoavuus ja äärettömyys
ilmeni
ajattelematta
silmänräpäyksessä
purkautui
kuin parfyymi tai hajupommi
mieleen kuvina, ääninä,
aistimuksina, tunteina, muistoina
joista jokainen

tarkalleen sinä samana hetkenä
purkautui jälleen, pysähtymättä
mahtumatta päähän, paperille
mihinkään
loputtomiin
loputtomiin

TK 22.6.2004

Kaikki kiiltävä ei ole kultaa

kaikki kiiltävä ei ole kultaa
eikä kaikki kulta kiiltävää

kaikki makea ei ole maukasta
eikä kaikki maukas makeaa

kaikki kaunis ei ole hyvää
eikä kaikki hyvä kaunista

kaikki paha ei ole rumaa
eikä kaikki ruma pahaa

kaikki valo ei ole lämmintä
eikä kaikki lämmin valoa

kaikki pimeys ei ole kylmää
eikä kaikki kylmyys pimeää

kaikki onni ei ole ikuista
eikä kaikki ikuinen onnea

kaikki kookas ei ole suurta
eikä kaikki suuri kookasta

kaikki pieni ei ole vähäistä
eikä kaikki vähäinen pientä

kaikki sirpaleet ei tuo onnea
eikä kaikki onni sirpaleita

kaiken takana ei ole nainen
eikä kaikki ole naisen takana

kaikki rakkaus ei kestä
eikä kaikki kestä rakkautta

kaikki kyyneleet ei ole helmiä
eikä kaikki helmet kyyneliä

kaikki sanat ei haavoita
eikä kaikki haavat sanoita

tk 11.1.2008

Tuu uni

Tuu uni tuu
Lamput sammuu
Kaupunki jo uinuu
Sydän yöksi rauhottuu
Kyynelet poskille kuivuu
Elämät vaakatasoon asettuu
Suukkoa kaipaa nukahtava suu

tk 11.1.2008

Linnoitin itseni

Linnoitin itseni suruun.
Rakensin valtavan itkumuurin
– se oli kaupungin suurin –
ja sen aukosta pälyilin maailmaa
jossa oli mielestäni pelottavaa.

Kaivauduin ikävän kuoppaan.
Matkin lasten runoniekkaa
ja heitin silmiini unihiekkaa
jotten ois muistanut arvuutella
missä on laukku ja missä hella.

Uppouduin painajaisuniin.
Niissä mulla ei ollut töitä
tuhlasin päiviä, valvoin öitä
stressi ei antanut hetken rauhaa
myrskysi alati, ei tullut lauhaa

Piru sai minusta otteen.
Ostin kukkuvan käkikellon
juoksin ympäri pellon
annoin huutia kaikille ystäville
lapsille siskolle sukulaisille

Kieltäydyin hengittämästä.
Ripustin kroppani lipputankoon
mistä mut tilille pankoon
ne joita mun elämä kiinnostaa
itse kun en siitä tolkkua saa

TK 11.1.2008

Sitä ihmettelee

Sitä aina vaan luulee
olevansa joku maailmansielu,
tajunta jossa kaikki tapahtuu

Lapsena sitä ihmettelee:
“Kuinka et näe mitä minä nään?
Kuinka minä olen minä ja hän hän?”

Mutta sen unohtaa,
ja elämä pääsee yllättämään
aina uudelleen kylmiltään

Niin kuin nytkin oli varmaa
että oma vahva tunteeni
heijastui hänen tunteestaan

Mutta ei se niin ollutkaan
Toinen onkin todella Toinen
ja sitä ihmettelee aina vaan

(11.1.2009)